Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

1. päivä Cork-Clonakility 65 km

Yöpaikka ennen lähtöä Kinlay Housessa ja pyörien kasaus. Kiitos Suomen lentokenttävirkailijoille, jotka takavarikoi 15mm lenkkiavaimen heti lähtiessä, jolla polkimet piti kiinnittää. Onneksi saatiin apua yhdeltä toiselta hengenheimolaiselta.

Kamaa oli molemmille kahden takalaukun verran ja pikkusälää tankolaukussa. Teltta ja makuualustat matkustivat mukavasti tarakalle hermeettisesti halpis-pressulla pakattuna.

Ensimmäinen ajopäivä alkoi etapilla Corkista Kinsaleleen. Matka sisälsi ensimmäisen oppitunnin vasemman puoleisesta liikenteestä, paikallisesta ajokulttuurista ja kapeista teistä. Cork sijatsee laakson pohjalla, joten matka alkoi pitkällä nousulle jatkuen kiharaista maalaistietä. Ensimmäinen isompi taajama oli Kinsalen turistikylä, josta alla maisemakuva Kinsalen keskustaan ulottuvasta lahden poukasmasta. Hetkittäin paikka vaikutti pikku St. Tropezilta jos unohtaa hurlingia pelaavat pikkuopojat puistoalueella. Pysähdyimme kylän raitille pikaiselle evästauolle, jonka kruunasi Corkin English Market-kauppahallista ostetut paikalliset savujuustot.

Matka jatkui rannikkoa myötäillen ja tie halkoi maalaismaisemaa käyden vähän väliä pienten laaksojen pohjalla ja taas nousten mäen harjanteelle. Ensimmäiset sateet saavutti meidät iltapäivällä ja loppupäivä poljettiinkin enemmän ja vähemmän kosteissa ja harmaissa tunnelmissa. Illaksi saavuttiin Clonakilityyn, jossa paikallinen camping-alue (vaatimaton sellainen) otti meidät vastaan. Teltta-alueen nurmi oli jätetty pitkäksi, joten märkä heinikko huolehti siitä että telttaan ei voinut kuivana mennä. Huoltorakennuksena toimi vanha navettarakennus, jossa tilat olivat hyvin askeettiset mutta suihkuista tuli lämmintä vettä ja kaasukeittimetkin saatiin toimimaan keittiön puolella. Perusasiat siis kunnossa.

Alla Clonakilityn kaupunki majapaikasta katsottuna.

Matkamme tulisi jatkumaan kaupungin toiselle puolelle ja seuraavan päivän kohteen Ballylickey.

 

2. päivä Clonakility-Ballylickey 70 km

Aamuvarhaiselle päästiin taas liikkeelle. Vaihtoehtoina oli vilkas valtatie tai syheröiset pikkutiet maaseudulle. Valitsimme viimeksi mainitun vaihtoehdon ja suuntasimma Rathbarryn kautta kohti Roscarberry.

Kasvillisuus oli rehevää ja laaksojen pohjalla kulkevien jokien ja purojen ympäristöt olivat suomalaiselle kulkijalle lähes viidakon veroisia pöheikköjä. Pieniä kyliä ja vanhoja ukkoja sielä täälä. Neuvoa oli pakko kysyä vastaantulevilta sillä tienviittoihin ja etäisyyksiin ei voinut luottaa 100%:sti. Michelinin 1:400000 karttakaan ei pitänyt nimistöjen suhteen paikkansa varsinkaan maaseudulla. Paikallisten ystävällisyys oli silmiinpistävää kun etsimme oikeaa reittiä ja juttutuokiot saattoivat venyä välillä hieman turhankin pitkiksi.

Missä kylä, sielä kirkko, oltiin sitten miten syrjässä tahansa. Alla Rathbarryn St Michaels church tapakpihalta kuvattuna.

ja hieman etiäpäin mentäessä toisen kirkon rauniot Castlefrekessa.

Kirkon pihalta aukeaa todennäköisesti upeat näkymät atlantille, jonka rannalta(Long Strand) tämä kuva on otettu.

Aamukahville pysähdyttiin Rosscarberyn tienvarsihotellissa, jossa saatiin palvelu suomeksi virolaiselta kesäharjoittelijalta. Samalla saimme neuvoja reitin valinnan suhteen.

Matka jatkui Glandoren kautta kohti Skibbereeniä. Tie kiemurteli peltojen ja satunnaisten talojen ohitse ja välissä. Korkeuseroja ei ollut paljoa mutta paikallinen tieinsinööri oli pitänyt huolen että pienikin mäki voi tuntua isolta. Myöhemmin reissulla tuli pitkiäkin ylämäkiä vastaan mutta ainoastaan tämän osuuden ekstrajyrkät pikkumäet pakottivat taluttaamaan pyörää. Käsittääkseni Irlannin tämä laita muokkaantui viimeisimmän jääkauden aikana ja laajimmillaan Suomenkin peittänyt jäämassa ulottui Irlannin eteläosiin, jonne muodostui salpausselkää muistuttava moreenivalli. Siitä kai johtui ne loputtomilta tuntuvat mäet, joita tuntui ilmaantuvan aina vain uusia ja uusia.

Glandoresta löytyy muuten upea näköalakahvila missä kannattaa pysähtyä evästauolla. Alla maisemaa kahvilan pihasta lahden suulle.

Sitten Leapin kautta N71-valtatielle väistelemään rekkoja ja pian olimmekin Skibbereenissä. Pari postikorttia kaupasta ja ilmaiskarttoja nippu, jonka jälkeen pikainen irtautuminen turistivilinästä maaseudun rauhalliseen idylliin. Maasto oli jokseenkin alavaa ja liikenne vähäistä. Aurinko oli paistanut koko päivän ja edellisen päivän harmaus oli unohtunut. Ohitimme Bantryn turistikaupungin ja jatkoimme yöksi 5 km päähän Ballylickeyhin Eagle Point camping alueelle. Lämmin suihku ja muutenkin siisti ja hyvin hoidettu paikka tuntui oikein mukavalta kun muisteli edellisen yön telttapaikkaa. Vieressä oli kaksi muuta pyöräilijäpariskuntaa pitämässä leiriä. Hollannista tai jostain ja keski-ikä n. 65 v. Jälleen kerran tuli olo, että onko sitä valinnut seniorilajin matkustusmuodoksi. Huomena nokka kohti Killarneytä ja edessä reissun pahimmat nousut ja sää lupaa sadetta ja sumua.

 

3. päivä Ballylickey-Killarney 82km

Matka alkoi varhain aamulla, ja tien päälle ehdittiin jo ennen kahdeksaa. Valittavina oli kaksi reittiä Kenmareen. Joko Turners Rockin tunnelin kautta (suosittu turistireitti) tai erakkoreitti Comohola jokea myötäillen Borlinn Valleyhin ja Kilgarvaniin ja sieltä Kenmareen. Erakkoreitti voitti ja sitten vain eksymään pikkuteille.

Heti alkuun teki mieli heittää ripustaa Michelinin kartta tienviittaan roikkumaan, sillä kumpikaan meistä, ei kartta enkä lopulta minäkään, pysynyt selvillä oikeasta tiestä. Kelikin muutui pian harmaaksi mutta onnekse eräs vanha isäntä tuli päivittelemään säätä ja antoi hyvät ohjeet Kilgarvaniin. "Tätä tietä eteenpäin". Jep, näinhän se pitäisikin mennä. Tie seurasi jokea yläjuoksuun ja ympärillä kasvoi rehevät lehtimetsät, rhodojen kera.

 

Tie nousi koko ajan eikä tasamaa pätkää tullut parin tuntiin. Tie kiersi ison pitkulaisen laakson(Borlinn Valley) toiselle puolelle vuoren rinteellä. Autoja ei näkynyt ja tie kapeni parin metrin levyiseksi. Lampaat laidunsivat jyrkillä rinteillä ja ihmistä ei elon merkkejä. Taloja oli hyvin harvakseltaan ja suurin osa näytti olevan tyhjillään. Tuuli yltyi mitä ylemmäs noustiin ja sadeviitta kaappasi vielä kaiken vastatuulen, joten matkanteko oli hidasta. Jossain vaiheessa tuli jo epävarmuus, että ollaanko oikealla tiellä mutta onneksi piarin kilometrin edestakaisin sahaus tiellä toi uskon takaisin.

Pysähtyä ei viitsinyt, koska ilman kosteus pyöri siinä 100% tietämillä ja tuuli huolehti siitä että vesi pääsi joka paikkaan. Viimein pääsimme huipulle, josta tie lähti välittömästi laskemaan jyrkästi. Huipulta aukesi hieno näkymä alas laaksoon, jonka reunoja olimme pari tuntia kierrelleet.

 Huippu_panorama_korjattu.jpg

Pysähdyksissä ei kuitenkaan viihtynyt pitkään, sillä huipulla oli polttiaisia! Pari kuvaa ja pitkää alamäkeä kohti Kilgarvania.Tien pinta oli irtonaista öljysoraa, joka oli yritetty liimata piellä tiehen. Tie kiemurteli kivikkoista rinnettä alas ja lampaat ihmetteli kulkijoita, jotka yrittivät pitää pyörät hallinnassa pyörivän öljysoran päällä. Tie kulki paikoitellen upeiden 20 metriä korkeiden kiveyksien varassa rinteen jyrkimmissä kohdissa ja osui matkan varrelle myös yksi tunnelikin, joka oli hieman kirveellä tehdyn näköinen.

 

Saavuimme pitkän alamäkietapin jälkeen sivistyksen pariin ja Kilgarvaniin. Lähimmällä huoltiksella pikakahvit skonssin kera ja matka jatkui kohti Kenmarea. Isoa tietä ja lähinnä siirtymä etappi. Kenmaressa ainoa pysähtyminen oli vanha kirkon raunio, jota käytiin ihmettelemässä. Keskustassa oli ruuhka aika tai jotain ja oli pakko puikkelehtia autojen välissä ja välillä jalkakäytävällä. Irlanninssahan ei siis ole pyöräteitä paitsi harvinaisissa poikkeustapauksissa, ja silloinkin ajoradan puolella. Lopulta löydettiin oikea tie, joka johti Killarneyhin.

Tie alkoi nousta taas ja nousua jatkui tasaisen tappavaan tahtiin. Aamupäivän nousu alkoi jo tuntua jaloissa mutta mitä lähemmäs Molly´s Gapiä päästiin sitä loivempaa nousu oli. Maisemat eivät vetäneet vertoja aamupäivälle. Kivikkoista nummea ja kallioseinämät edessä. Lopulta päästiin Molly´s Gapille, jossa oli iso turistikahvila täynnä turisteja Killarneysta. Jenkkejä pääosin. Pannu teetä ja skonssit. Sade alkoi taas kun päästiin ulos. Alla kahvilan edessä oleva risteys, oikealle Killarney, vasemmalle Gap of Dunloe. Takana Kenmare.

Edessä olisi vielä alamäki etappi Killarneyhin. Helppo homma sanoin ja hyppättiin satulaan. Kyseisen tien pääkäyttäjät ovat tuohon aikaan turistibussit ja tie muistuttaa kapeata serpentiinitietä, jossa valehtelematta näin 100 km/h nopeusrajoitupylvään juuri ennen 160 asteen mutkaa. Toisaalta paikalliset kunnioittivat hienosti meitä ja eivät tehneet älyttömiä ohituksia vaan välillä vedettiin 10 auton letkaa perässä ja kukaan ei töötännyt (ei muuten onnistu Suomessa). Muutama motoristi nosti peukun pystyyn ohittaessaan meidät. Otin sen positiivisena eleenä. Ladies view(alla) oli, noh, maisema muiden joukossa. Kiva oli.

Mitä lähemmäs päästiin Killarneyta alkoi metsä muuttumaan reheväksi lehtimetsäksi ja paikoin todella upeaksi sellaiseksi. Pylväsmäiset poppelit ja monet muut puut peittivät tien vierustat ja sielä täällä virtasi pieni puroja vuorilta.

Lopulta pääsimme Killarneyhin ja päätimme että tällä kertaa yövymme B&B:ssä. Kamat oli pakko saada kuivaksi. Tullessamme kaupunkiin, joka osoittautua isommaksi kuin kuvittelimme, ja käytyämme paikallisessa turistibyroossa selvisi että yöpaikan löytäminen on kiven alla. Kaupungissa oli vuoden suurin tapahtuma menossa, ja kaupunki on muutenkin kesäturistien kehto Lounais-Irlannissa. Onneksi yöpaikka lopulta löytyi. Kaunis huone tuunattiin kymmenessä minuutissa uusiksi ripottelemalla kaikki märät vaatteet ja varusteet, teltta mukaanlukien, kuivumaan ympäri huonetta.

Valitettavasti sisätiloissa ei mikään kuivu Irlannissa, joten se siitä sitten. Illalla käytiin katsomassa, miltä kylillä näyttää ja väkeähän riitti. Lomalaisia Irlannista ja jenkeistä yms. niin paljon että kaipasi parin tunnin jälkeen jo vahvasti takaisin maaseudun rauhaan. Aamusella olikin tarkoitus vaihtaa majapaikkaa hieman etäämmäs keskustasta camping aluelle. Illan ainoa piristys oli Irish Mist, joka sai meidän makuhermot tuupertumaan makeudella ja kanervankukalla. Kannattaa maistaa.


©2017 Törhösen harharetket - Matkakertomuksia pidemmistä ja lyhyemmistä retkistä polkupyörällä Suomessa ja muualla. - suntuubi.com